Rakennuttamista jo 25 vuoden ajan

TERVEISIÄ KUOPION KONTTORISTA

”Olen pohtinut uuden työn aloittamisen lomassa, joko voisi todeta kotiutuneensa? Kolmen viikon kokemuksella? Uskaltaisiko?

 

Pasi on todennut INMECOn nettisivuillamme, että ” ”Sinä päivänä, kun tuntee osaavansa kaiken, on parempi jättää avaimet pöydälle ja painaa ovi kiinni perässään”. Olen samaa mieltä, vaikka asiat ja toimintaympäristöt ovat tuttuja, uudet hankkeet ja ihmiset ovat aina uusia. Itse olen oppinut jo monta uutta asiaa, ainakin kaksi: verkostojen luominen ei tapahdu sormia napsuttelemalla ja kännykän valokuvien siirtoon puhelimesta tietokoneelle tarvitaan kaapeli. Puolustaudun kaapeli asiassa sillä, että yleensä kuvaan vain pilveen – tai sinne, minne kuvat yleensä menevät automaattisesti.

 

Yritän siis sanoa, että olen aloittanut työt uteliaana kuin lapsi, avoimin mielin ja omasta poterosta ulos kömpineenä valmiina kohtaamaan rakentamiseen liittyviä uusia ihmisiä ja ratkottavia asioita.

 

INMECOn Savon konttorista

Mervi Kuopion toimistolla
Mervi Kuopion toimistolla

 

-Mervi-

mervi.valta@inmeco.fi

GSM 0400 821 334

 

JK: konttorikin sisustautuu pikkuhiljaa

Kiinnostuitko?

Ota meihin yhteyttä.

Nimi *

Puhelin

Sähköposti *

Yritys

Lisätietoja