Rakennuttamista jo 32 vuoden ajan

Päivitys tulossa myöhemmin

Tässä päivänä muutamana kun oltiin laittamassa urakkakilpailutusta liikkeelle eräältä nimeltä mainitsemattoman projektipankin kautta niin mietin pitäisikö rakentamisessa ottaa mallia tuolta ohjelmistokehitys puolelta.

Kaikki lähti siitä liikkeelle kun yritin järjestelmän kautta laittaa avointa kilpailutusta julkisena hankintana käyntiin, mutta sehän ei käyttämäni järjestelmän edellisen version kautta onnistunut, ohjelma kaatui aina valitessa avoin kilpailutus. No minut ohjattiin onnistuneesti käyttämään uutta käyttöjärjestelmää jossa kilpailutuksen käynnistys onnistui. Seuraavaksi rupesin kyselemään uuden järjestelmän puolella että kuinka voin lisätä ko. projektille henkilöitä kun en siihen löytänyt soveliasta nappia, vastaus asiakaspalvelusta oli, että pitää siirtyä vanhaan käyttöjärjestelmään lisäämään henkilöt, kun nappi jolla toiminto tapahtuu on tulossa ehkäpä seuraavassa versiopäivityksessä. Tässä vaiheessa rupesi, kutsuisinko itseäni jo, varttuneemmalla konsultilla käpy punoittamaan ja ehkäpä jopa ääni hieman kuulostamaan desibelin kovemmalta.

Miltäpä kuullostaisi tällaisen ohjelmistokehittäjän korvissa lause uuden asunnon muuton yhteydessä, että juu ei tänne nyt tule lämmintä vettä kun lämmittimet on tulossa seuraavassa versio päivityksessä ehkä ensi vuonna, käykää vanhassa asunnossa peseytymässä tai, että ei täällä vanhassa asunnossa enää meillä viemärit toimi kun kehittäminen on lopetettu kun meiltä on tuo uusi asuntokonsepti tulossa.

Ja tämähän ei tietenkään ollut ensimmäinen  vastaava  tilanne.

Eipä paljon lehdissä kirjoitella ohjelmien oli ne sitten mitä tahansa ohjelmistoja ongelmista.

 

Tulipahan aikoinaan ala valittua, olisi pitänyt silloin 90-luvun laman aikaan siirtyä vaan sinne ATK-puolelle niin voisi sitten ihan pokalla kusettaa asiakasta ja maksattaa asiakkaalla asiakkaan tekemät kehitysehdotukset.

T: Pasi K

Kiinnostuitko?

Ota meihin yhteyttä.

Nimi *

Puhelin

Sähköposti *

Yritys

Lisätietoja